800 g pakasteherneitä
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutiota
1 tl salvia kuivattuna
200 g lehtikaalia
2 rkl sitruunamehua
4 rkl ruokakermaa tai kaurakermaa
Päälle
1 pkt inkiväärinmakuista nyhtökauraa
1/2 tl yrttisuolaa
Herneenversoja
tiistai 27. helmikuuta 2018
Makaroni-vihanneslaatikko
2 1/2 dl pastaa (esim simpukka)
3 porkkanaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 paprikaa
1 rkl rypsiöljyä + 1 rkl voita vuoan voiteluun
400 g kalkkunajauhelihaa
1 1/2 suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1-2 rkl tuoretta tinjamia hienonnettuna
2-3 rkl tuoretta hienonnettua basilikaa
3 kananmunaa
6 dl maitoa
8-10 kirsikkatomaatia
1/2 juustoraastetta
1. Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja raasta porkkanat. Kuori ja hienonna sipulit. Halkaisee paprikat, poista sisäosat ja suikaloi syötävät osat.
2. Kuumenna öljy tilavassa paistinpannussa tai kasarissa. Paista jauheliha. Lisää sipulit, porkkanaraaste ja paprikat. Kypsennä sekoittaen niin, että enin kosteus kasviksista haihtuu.mausta suolalla ja pippurilla ja lopuksi yrteillä.
3. Voitele uunivuoka. Yhdistä pasta ja kasvis-jauhelihaseos vuoassa keskenään kahdella lusikalla nostellen. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa ja sekoita joukkoon maito. Kaada munamaito vuokaan.
4. Puolita tomaatit ja paineleruoan pinnalle. Ripottele päälle juustoraaste. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

perjantai 9. helmikuuta 2018
Tattari-kvinoarieskat
1dl Kvinoa
4 dl Tattarihiutaleita
1 tl Suolaa
1 tl Soodaa
3 dl Piimää
1 Muna
1/2 dl Öljyä
Huuhtele kvinoa huolellisesti kylmällä vedellä ja keitä kypsäksi ohjeen mukaan.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää joukkoon kypsä kvinoa, piimä muna ja öljy. Sekoita tasaiseksi.
Paista rieskoja 10-12 minuuttia.

maanantai 5. helmikuuta 2018
Spelttirisotto (Fazer kokeilukeittiö)
Ainekset (4 annosta)
| 1 | sipuli (150 g) |
| 1 | valkosipulinkynsi |
| 50 g | lehtikaalia |
| 600 g | keitettyjä speltinjyviä (katso keitto-ohje paketin kyljestä) |
| 4 dl | kasvislientä |
| 250 g | vuohenjuustoa |
| 200 g | keitettyjä neulapapuja (voit myös halutessasi käyttää muita papuja) |
| 1 dl | kurpitsansiemeniä |
| 1 | persiljanoksa |
| rypsiöljyä | |
| suolaa |
Kuori sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuutioi sipuli pieneksi ja hienonna valkosipuli.
Kuumenna loraus öljyä kattilassa. Lisää sipulit sekä valkosipulit. Kuullota hetki, mutta älä ruskista.
Ruodi lehtikaalit ja suikaloi. Pilko neulapavut 1 cm paloiksi.
Lisää kattilaan kurpitsansiemenet, lehtikaali, neulapavut ja keitetty speltti. Kuullota hetki.
Kaada joukkoon kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi.
Murenna vuohenjuusto risottoon. Tarkista maku ja mausta suolalla oman maun mukaan.
Hienonna persiljan lehtiosa ja koristele.

Parsakaali-papupihvit (Fazer)
Ainekset (4 annosta)
| 2 | parsakaalia (450 g) |
| 250 g | keitettyjä suuria valkoisia luomupapuja |
| 1 tl | suolaa |
| 1 rkl | seesamiöljyä |
| 1 | kananmuna |
| 1/2 dl | perunajauhoa |
| 50 g | mantelilastuja |
| rypsiöljyä |
Poista parsakaaleista kova, puinen varsiosa. Pilko nuput sekä pehmeä osa varresta. Valuta ja huuhtele pavut. Valuta huuhtelun jälkeen vielä siivilässä, jotta saat ylimääräisen neste pois. Soseuta parsakaalit ja pavut tehosekoittimessa. Lisää suola ja seesamiöljy.
Riko muna erilliseen astiaan ja lisää tehosekoittimen käydessä massaan. Sekoita massaan perunajauho. Paahda mantelilastuja kuivalla, kuumalla paistinpannulla koko ajan sekoittaen, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Lisää massaan. Muotoile massasta pieniä pihvejä.
Kuumenna paistinpannulla loraus rypsiöljyä ja paista pihvit molemmin puolin kauniin värisiksi. Kypsennä pihvit 175 asteessa noin 30 minuuttia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)