sunnuntai 4. elokuuta 2024

Itse tehty mantelivoi

3 dl manteleita

ripaus merisuolaa

OHJEET:

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Paahda manteleita noin 7 minuuttia, tai kunnes ne tuoksuvat selvästi paahtuneilta. Varo kuitenkaan polttamasta niitä.

2. Anna manteleiden jäähtyä hyvin (!) ja lisää jäähtyneet mantelit monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen. Jauha manteleita niin kauan, että mantelimurusta alkaa tulla voimaista. Joudut luultavasti kaapimaan manteleiden muruja laitteesi reunoista hyvin usein, mutta jaksa toistaa sitä kärsivällisesti. Tämä vaihe kestää noin 10-15 minuuttia. Jos kodinkoneesi kuumenee selvästi, pidä pieniä taukoja sen käytössä.

3. Kun massa on voimaista, anna monitoimikoneen tai tehosekoittimen pyöriä vielä hetken niin, että seoksesta tulee täysin sileää.

4. Kaavi valmis mantelivoi lasipurkkiin ja halutessasi voit maustaa sen valitsemillasi mausteilla. Säilytä valmista mantelivoita jääkaapissa tiivissä lasipurkissa. Mantelivoi säilyy hyvänä muutamasta viikosta pariin kuukauteen. 

Mantelivoin valmistaminen on yksinkertaista, mutta se vaatii jonkin verran kärsivällisyyttä. Itse tehty mantelivoi valmistuu vain kahdesta raaka-aineesta, manteleista ja suolasta, mutta niitäkin olennaisempaa on riittävän tehokas kodinkone. Valmistin oman mantelivoini tehosekoittimella, joka on onneksi tarpeeksi tehokas murskaamaan pähkinöitä. Myös monitoimikone olisi oiva väline tämän valmistamiseen. Manteleita jauhetaan tehosekoittimella tai monitoimikoneella niin kauan, että ne muuttuvat murusta voimaiseksi massaksi. Tämä kestää varsin pitkään, noin 10-15 minuuttia, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Ole siis kärsivällinen ja jaksa kaapia mantelimurua tehosekoittimen reunoilta, sillä lopulta murusta tulee voita. Jos kaipaat tarkempaa opastusta, kannattaa tsekata esimerkiksi nämä ohjeet kotitekoisen mantelivoin tekemiseen.

Tästä annoksesta tulee hieman alle kaksi desilitraa valmista mantelivoita, eli tuollaisen pienen purkin verran. Annoksen voi hyvin vaikka tuplata ja maustaa puolet esimerkiksi kanelilla ja hunajalla. Halusin kokeilla manteleiden paahtamista, mutta mantelit voi jauhaa voiksi hyvin myös sellaisenaan. Paahtaminen tuo mantelivoihin kivasti pientä makua, joten kannattaa myös kokeilla sitä jokin kerta.


Itse tehty mantelivoi

3 dl manteleita
ripaus merisuolaa

OHJEET:

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Paahda manteleita noin 7 minuuttia, tai kunnes ne tuoksuvat selvästi paahtuneilta. Varo kuitenkaan polttamasta niitä.

2. Anna manteleiden jäähtyä hyvin (!) ja lisää jäähtyneet mantelit monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen. Jauha manteleita niin kauan, että mantelimurusta alkaa tulla voimaista. Joudut luultavasti kaapimaan manteleiden muruja laitteesi reunoista hyvin usein, mutta jaksa toistaa sitä kärsivällisesti. Tämä vaihe kestää noin 10-15 minuuttia. Jos kodinkoneesi kuumenee selvästi, pidä pieniä taukoja sen käytössä.

3. Kun massa on voimaista, anna monitoimikoneen tai tehosekoittimen pyöriä vielä hetken niin, että seoksesta tulee täysin sileää.

4. Kaavi valmis mantelivoi lasipurkkiin ja halutessasi voit maustaa sen valitsemillasi mausteilla. Säilytä valmista mantelivoita jääkaapissa tiivissä lasipurkissa. Mantelivoi säilyy hyvänä muutamasta viikosta pariin kuukauteen.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Falafelit uunissa

 

FALAFELIT UUNISSA

AINEKSET

 
1
 
pkt (400g)
 
kuivattuja kikherneitä
 
1
 
pieni sipuli
 
2-3
 
valkosipulin kynttä
 
2
 
rkl
 
vaaleaa tahinia
 
1
 
rkl
 
perunajauhoja
 
2
 
tl
 
juustokuminaa
 
1 1/2
 
tl
 
suolaa
 
1
 
tl
 
jauhettua korianteria
 
1
 
tl
 
(luomu) sitruunan kuorta raastettuna
 
1/2
 
tl
 
lehtipersiljaa hienonnettuna
 
1
 
dl
 
korianteria hienonnettuna
 
1/2
 
dl
 
tuoretta minttua hienonnettuna
PINNALLE
 
1
 
dl
 
rypsiöljyä

TYÖVAIHEET

  1. Huuhtele kikherneet siivilässä. Kumoa ne isoon kattilaan ja kaada päälle reilusti kylmää vettä. Anna liota huoneenlämmössä yön yli, 8–10 tuntia. Siivilöi pois liotusvesi. Kaada päälle raikasta vettä niin, että kikherneet peittyvät. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 45 minuuttia, kunnes kikherneet ovat juuri ja juuri kypsiä. Kaada siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä. Valuta hyvin.
  2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kumoa kikherneet monitoimikoneen kulhoon. Lisää sipulit, tahini, perunajauhot, sitruunankuoriraaste ja mausteet. Rouhi tasaiseksi niin, että pysäytät koneen välillä ja työnnät nuolijalla massaa terän ulottuville.
  3. Kun massa on hieman rouheista ja osittain soseutunutta, lisää joukkoon hienonnetut yrtit. Pyöräytä sekaisin.
  4. Muotoile massasta kostutetuin käsin pyöryköitä leivinpaperin päälle pellille. Valele ne öljyllä.
  5. Paista falafeleja 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna niiden jäähtyä hetki, jolloin rakenne napakoituu.
  6. Paista pyörykät vielä pannulla ennen tarjoamista. Silloin niiden pinta muuttuu mureasta rapeaksi ja sisus pehmenee vielä hiukan.

JENNI VARTIAISEN FALAFELIT

AINEKSET

 
400
 
g
 
kikherneitä suolaliemessä tai yön yli liotettuja kuivattuja kikherneitä
 
1
 
sipuli silputtuna
 
3
 
valkosipulin kynttä silputtuna
 
2
 
tl
 
juustokuminaa
 
1
 
tl
 
jauhettua korianteria
 
ripaus
 
jauhettua chiliä
 
suolaa ja mustapippuria
 
3
 
rkl
 
silputtua lehtipersiljaa
 
2-3 
rkl
 
perunajauhoja

TYÖVAIHEET

Huuhtele ja valuta kikherneet hyvin. Lisää sipulit ja mausteet ja soseuta tehosekoittimessa. Lisää silputtu lehtipersilja ja perunajauhoja (jos käytät esikeitettyjä kikherneitä, tarvitse enemmän perunajauhoja). Sekoita massa tasaiseksi ja muotoile pyöryköiksi. Friteeraa 180 asteisessa öljyssä kauniin ruskeiksi ja valuta talouspaperin päällä.

tiistai 9. huhtikuuta 2024

Uunifetapasta ("liemessä" -blogi)

 2 nälkäistä henkilöä

250 g hyvää pastaa esim. Rummo 
200 g fetajuustoa (blogissa käytettiin Pirkka Parhaat) 
1 dl oliiviöljyä 
1/2 punainen chilipalko 
1 rasia kirsikkatomaatteja pippuria ripaus suolaa

tarjoiluun tuoretta basilikaa

Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan. Pieni chili ja laita fetan päälle. Lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä. Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä. Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia. Nosta lämpö 225 asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia.

Huom! Tarkkaile paahtumista. Paistoaika riippuu uunista. Itsellänihän palohälytin lähti soimaan siinä 5 minuutin kohdalla.

Keitä pasta ohjeen mukaan. Jos käytät oksallisia kirsikkatomaatteja, poista oksat ja kannat. Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon. Tarjoile uunifetapasta tuoreen basilikan kera.

Vinkki! Kirsikkatomaattien kanssa ei kannata kitsastella. Voit huoletta laittaa kaksi kirsikkatomaattirasiaa, jos rasia on pienempää sorttia. Myös valkosipuli sopii tähän loistavasti. Kuori ja halkaise kaksi valkosipulinkynttä ja heitä mukaan uunivuokaan.

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Sipulikakku

 600 g sipulia paistetaan renkaina läpikuultavaksi, valkosipulisuolaa

Taikina

Valmis torttutaikina kaulitaan 1/2 cm :n paksuiseksi (1 cm reunat)

Päälle kuminaa, muskottia painellaan taikinaan

Täyte vuokaan 

kaiken päälle 1 1/2dl vispikermaa tai maitoa+muna maustettuna kurinalainen ja muskotilla

Paistetaan n 1 tunti 200 asteessa



sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Kasvislasagne

 6 annosta

1 (100 g)

sipuli

2

valkosipulinkynttä

1

Pirkka mieto punainen chili

1 (400 g)

kesäkurpitsa

1 rs (250 g)

Pirkka Parhaat Red Desire terttuminiluumutomaatteja

2 ps (à 65 g)

Pirkka Luomu babypinaattia

2 rkl

oliiviöljyä

1 1/2 dl

Urtekram Luomu punaisia linssejä

2 prk (à 500 g)

Pirkka Luomu paseerattua tomaattia

2

kasvisliemikuutiota

1 rkl

balsamiviinietikkaa

1 rkl

sokeria

1/2 tl

mustapippuria

2 prk (à 150 g)

Pirkka crème fraîchea (ranskankermaa, 18 %)

2 ps (à 200 g/125 g)

Pirkka mozzarellaa

12

lasagnelevyä

1 prk (130 g)

Urtekram Luomu basilikapestoa



yli 60 min

Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. Hienonna chili siemenineen. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Säästä halutessasi pari viipaletta lasagnen koristeluun. Halkaise puolet miniluumutomaateista.

Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuleita, chiliä, kesäkurpitsaa, puolitettuja tomaatteja ja pinaattia muutama minuutti. Lisää huuhdotut ja valutetut linssit, paseerattu tomaatti, murennetut kasvisliemikuutiot, etikka, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä.

Kaavi ranskankermat kulhoon. Raasta valutetut mozzarellat raastimen karkealla terällä ja sekoita raaste ranskankerman joukkoon.

Lusikoi linssikastiketta voidellun lasagnevuoan (18 cm × 24 cm) pohjalle. Lado päälle kolme lasagnelevyä, linssikastiketta, juustoseosta ja muutama nokare pestoa. Toista neljä kertaa. Päällimmäiseksi tulee juustoseosta ja pestoa. Koristele pinta parilla kesäkurpitsaviipaleella ja miniluumutomaateilla.

Paista lasagnea 175-asteisessa uunissa tunnin ajan, kunnes lasagnen pinta saa väriä.