keskiviikko 27. joulukuuta 2023
Joulupaisti kirjolohesta (HS)
maanantai 25. joulukuuta 2023
Puolukkajäädyke
12 annosta
|
2 |
kananmunaa |
|
1 1/2 dl |
sokeria |
|
4 dl |
kuohukermaa |
|
3 tl |
|
|
4 dl |
1
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahdota myös kerma. Soseuta jäiset puolukat monitoimikoneella tai tehosekoittimella. Sekoita puolukkasose, kermavaahto ja vaniljasokeri munavaahtoon. Kaada seos kylmällä vedellä kasteltuun kakku- tai jäädykevuokaan. Peitä alumiinifoliolla tai kannella.
2
Pakasta jäädykettä vähintään 5 tuntia. Kasta vuoka reunaa myöten hetkeksi kuumaan veteen ja kumoa jäädyke tarjoiluvadille. Koristele jäädyke pakastepuolukoilla ja kermavaahdolla.
lauantai 23. joulukuuta 2023
Lanttulaatikko (Pekka Haavisto)
Ainekset
- 2 kg lanttuja
- vettä
- 2 tl suolaa
- 1 dl mannasuurimoita tai korppujauhoja (gluteenittomia tarvittaessa)
- 2 dl luomukermaa tai soijakermaa
- 2-3 rkl siirappia
- 1/2 tl inkiväärijauhetta
- 1/2 tl kanelia
- 1/2 tl valkopippurijauhetta
- voita tai maidotonta margariinia
Valmistusohje
- Kuori ja paloittele lantunpalat ja keitä vähässä vedessä.
- Survo ja lisää mausteet.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maista suola ja lisää tarvittaessa.
- Voitele uunivuoka ja kaada seos vuokaan. Tipauta päälle muutama voinokare ja ripottele korppujauhoja.
- Anna laatikon hautua uunissa 100–150 asteessa 1–3 tuntia.
Vinkki: Joululaatikot voi tehdä hyvissä ajoin ja pakastaa, niin jouluna voi vain levätä.
torstai 21. joulukuuta 2023
Pähkinä-yrttikastike (terve.fi)
Pähkinä-yrttikastike
- 1 dl saksanpähkinöitä
- 1 rku tilliä
- ½ rku lehtipersiljaa
- ½ dl oliiviöljyä
- 1 rkl sitruunanmehua
- ½ tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
Paahdetut juurekset hummuspedillä
vegaaninen, gluteeniton
- 100 g punajuuria
- 3 keltajuurta
- 3 raitajuurta
- 2 palsternakkaa tai juuripersiljaa
- 2 porkkanaa
- öljyä
- suolaa
- pippuria
- punajuurenversoja
Pähkinä-yrttikastike
- 1 dl saksanpähkinöitä
- 1 rku tilliä
- ½ rku lehtipersiljaa
- ½ dl oliiviöljyä
- 1 rkl sitruunanmehua
- ½ tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
Punajuurihummus
- 1 pkt (380 g/230 g) kikherneitä (käyttövalmiita)
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 sitruunan kuori ja mehu
- 2 rkl oliiviöljyä
- 2 tl tahinia eli seesamitahnaa
- 1 tl juustokuminaa
- ½ tl suolaa
- 100 g paahdettuja punajuuria
- (vettä)
- Kuori ja leikkaa lohkoiksi kaikki juurekset, myös hummukseen tarvittavat. Levitä ne leivinpaperin päälle uunipellille. Valuta öljyä päälle ja sekoita. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda 225 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä.
- Tee pähkinä-yrttikastike sillä aikaa, kun juurekset paistuvat. Rouhi pähkinät ja hienonna yrtit. Sekoita kaikki ainekset.
- Ota hummukseen tarvittavat punajuuret ja anna niiden jäähtyä hetki. Pidä loput juurekset lämpiminä. Soseuta kaikki aineet tasaiseksi tahnaksi monitoimikoneella. Ohenna tarvittaessa vedellä.
- Levitä hummus laakean vadin pohjalle. Asettele juurekset hummuksen päälle. Viimeistele pähkinä-yrttikastikkeella ja punajuurenversoilla.
torstai 7. joulukuuta 2023
Limettipiirakka
VOI HYVIN -lehden LIMETTIPIIRAKKA (oli hyvää, mutta hieman liian makeaa.
Pohja:
200 g gluteenittomia kauradigestivekeksejä
100 g maidotonta leivontamargariinia
Täyte:
1 tok (320 g) kondensoitua kookosmaitoa
1 prk (250 ml) kauravispiä
1 1/2 dl limettimehua
2 tl limettikuorta rastettuna
3 rkl maissitärkkelysträ
1/2-1 1 maustemitallista kurkumaa
Viimeistelyyn
1 1/2 soija- tai kauravispiä
Limettiviivapeilat
Syötäviä kukkia esimerkiksi orvokin
1. Murskaa keksit hienoksi muruksi monitoimikoneella. Sulata marg. Ja sekoita keksimuruun.
2. Painele keksimuruseos piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
- Mittaa kattilaan kaikki täytteen ainekset. Kuumenna seos kiehuvaksi vispilällä koko ajan sekoittaen. Kun seos alkaa kiehua, alenna lämpöä ja anna kiehua 2 minuuttia samalla sekoitellen.
- Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna piirakan ensin jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä sitten peitettynä jähmettymään jääkaappiin yli yön.
- Vatkaa kerma vaahdoksi. Viimeistele piirakka limettiviipaleilla, kermapursotuksilla ja syötävilä kukilla.
K-kaupan Limettipiirakka
|
Pohja |
|
|
200 g |
|
|
75 g |
voita sulatettuna |
|
Täyte |
|
|
4 |
kananmunan keltuaista |
|
1 prk (397 g) |
kondensoitua, makeutettua maitoa (Törsleffs) |
|
1 1/4 dl |
limetin mehua (3 limettiä) |
|
2 tl |
limetin raastettua kuorta |
|
Koristeeksi |
|
|
1–2 dl |
kuohu- tai vispikermaa |
|
|
limetin raastettua kuorta, limetin viipaleita tai |
|
|
kiiviä viipaloituna |