perjantai 30. marraskuuta 2018

Mehevä kesäkurpitsalasagne (6-8 annosta Valion resepti)

Kasviskastike
500 g (noin 2-3) sipulia
1 rkl voita
500 g porkkanoita
500 g tomaatteja
2-4    valkosipulin kynttä
1 1/2 tl pippurisekoitusta
1 tl pizzamaustetta

Juustokastike
2 rkl   voita
3/4 dl vehnäjauhoja
5 dl    maitoa
150 g Kappelijuustoa
mustapippuria myllystä
1/2 tl suolaa
ripaus (1 maustemitallinen) muskottipähkinää

Väliin
500 g kesäkurpitsaa
Pinnalle
100 g Kappelijuustoa

Kuori ja halkaise sipulit. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuullota niitä pannulla voissa.
Raasta porkkanat tai hienonna monitoimikoneessa karkeaksi muruksi. Lisää pannulle.
Leikkaa tomaatit kuutioiksi. Lisää pannulle.
Purista joukkoon valkosipulin kynnet.
Lisää muut mausteet. Kuumenna välilä sekoittaen. Anna kiehua kunnes paksua ja sakeaa.

Valmista juustokastike: Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot. Anna kiehahtaa. Lisää maito ohuena nauhana, sekoita samalla, kunnes kastike on tasaista. Anna kiehua pari minuuttia sekoittaen ettei pala pohjaan. Lisää juusto raastettuna. Sekoita kunnes sulaa. Mausta.
Leikkaa kesäkurpitsat pituussunnassa pitkiksi viipaleiksi. Käytä juustohölääniin saat ohuita viipaleita.

Lado uunivuokaan kerroksittain vuorotellen kasviskastiketta, kesäkurpitsaviipaleita ja juustokastiketta. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Kypsennä uunin ala-/keskiosassa 175 asteessa 45 minuuttia.

torstai 29. marraskuuta 2018

Pizzapohjat (Hanna Hurtta)

Bataattipohja


1-2 bataattia (noin 700 g)
1 rkl chia-siemeniä
3 rkl vettä
3 dl kaurajauhoja
1 dl mantelijauhoja
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl chilihiutaleita
1 tl oreganoa

Kikhernejauhopohja

2 1/2 kikhernejauhoja
1 1/2 tl psylliumia
1 1/2 tl kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
1 1/4 dl lämmintä vettä
1/4 dl oliiviöljyä


Bataattipohja

Kypsennä bataatit esim. höyryttämällä tai uunissa paahtamalla. Soseuta kypsät bataatit ja anna jäähtyä. Sekoita chia-siemenet ja vesi ja anna turvota noin 10-15 min. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään. Muotoile öljytyin käsin yksi iso tai kaksi pienempää pohjaa leivinpaparille uunipellille. Esipaista pohjaa uunissa noin 25-30 min.Täytä pohja esim. hummuksella, tomaattikastikkeella, oliveella, latvaartisokalla ja feta-juustolla ja jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia. Viimeistele pizza tuoreella pasilikalla ja rucolalla sekä lorauksella balsamicosiirappia.

Superfood: Hamppucrisp- ja kvinoapallot

Resepti on Kate Turnerin ja Annie Nicholsin kirjasta Energy Bites (ruots. Energibollar). Energiapallot ovat helppoja välipaloja, joita voi syödä päivän mittaan. Nämä hyvät hamppucrisp- ja kvinoapallot ovat hieman ruokaisampia ja näissä on viittä erilaista tarmokasta superfoodia!

Hamppucrisp- ja kvinoapallot

Tarvitset:
(16 palloa)

  • 200 g tuoreita punajuuria
  • 1 sitruunan mehu
  • 75 g kvinoaa
  • 3 dl kasvislientä
  • 1⁄2–1 punaisen chilin hienoksi silputtuna, ilman siemeniä
  • 1 valkosipulinkynsi, murskattu
  • 1 rkl silputtua persiljaa
  • 50 g pekaanipähkinöitä, silputtuna
  • 2 tl jauhettua juustokuminaa
  • 1 hyppysellinen savupaprikajauhetta
  • 50 g kikhernejauhoa
  • merisuolaa
  • mustapippuria
  • 75 g kuorittuja hampun siemeniä, joissa pallot kieritetään
  • 2–3 rkl kookosöljyä paistamiseen
Tee näin:1. Aseta uuni 180°-asteeseen (kiertoilma 160°). Laita kuorimattomat punajuuret uuninkestävään vuokaan. Peitä foliolla ja paista uunissa noin yhden tunnin ajan, kunnes punajuuret ovat todella pehmeitä.

2. Kuori punajuuret niiden jäähdyttyä, pilko ja laita tehosekoittimeen. Lisää puolikkaan sitruunan mehu ja sekoita soseeksi. Siirrä sose suuren astiaan. 

3. Huuhtele kvinoa siivilässä valuvan veden alla. Kiehauta kasvisliemi kattilassa ja lisää kvinoa. Kiehauta, lisää kansi ja anna hautua noin 20 minuuttia kunnes kvinoa on pehmeää ja kunnes melkein kaikki nesteet ovat haihtuneet. Kaada lävikköön, anna valua ja jäähtyä.

4. Kaada kvinoa soseastiaan. Lisää chili, valkosipuli, persilja, pekaanipähkinät, paprikajauhe ja kikhernejauhot. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.

5. Muotoile 16 palloa ja pyörittele niitä hampunsiemenissä. 

6. Lämmitä paistinpannu, lisää noin 1 1⁄2 rkl kookosöljyä ja paista pallot kullanruskeiksi. Vaihtoehto: Paista pallot voidellulla pellillä 180°-asteessa (kiertoilma 160°) 20–25 minuuttia. 

Punajuurivuoka (Elina Innasen Vegaanin keittiössä)


Ainekset (neljälle)
500 g punajuurta, n. 3 isoa
450 g perunaa, n. 4 keskikokoista
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 tl balsamiviinietikkaa
1 tl maustepippuria
1 tl savupaprikajauhetta
3,5 dl soijarouhetta
1 kasvisliemikuutio
2 dl vettä
2 tl kuivattua rosmariinia
mustapippuria
4 dl kevytruokakermaa tai kaurakermaa 
Valmistus
Keitä punajuuria noin 25 minuuttia ja anna niiden jäähtyä. Kuori perunat ja punajuuret ja viipaloi ne monitoimikoneella ohuiksi siivuiksi. 
Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet ja kuullota niitä pannulla oliiviöljyssä ja balsamiviinietikassa, kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää joukkoon maustepippuri ja savupaprikajauhe sekä kuiva soijarouhe ja kasvisliemikuutio. 
Kaada pannulle vähän kerralla vettä, kunnes soijarouhe on turvonnut ja vesi haihtunut pannulta. Lisää joukkoon rosmariini ja maustepippuri ja 2 dl ruokakermaa tai kaurakermaa. Paista vielä hetki. 
Rasvaa uunivuoka kevyesti. Levitä vuoan pohjalle kerros perunaviipaleita ja niiden päälle ohut kerros soijarouhepaistosta, ja sitten kerros punajuuriviipaleita. Jatka samassa järjestyksessä, kunnes kaikki ainekset on käytetty. Jätä viimeiseksi punajuuriviipale-kerros.
Kaada päälle 2dl ruoka- tai kaurakermaa ja peitä vuoka alumiinifoliolla. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin tunnin ajan. Anna vuoan vetäytyä hetki ennen tarjoilemista. Nauti!

Sofia

Ranskalainen kesäkeitto (4-6 annosta) ja aurongonkukansiemenpesto

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
1/2 fenkolia
1/4 tl chilihiutaleita
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl öljyä
1/2 kesäkurpitsaa
100 g lehtikaalia
1 dl vihreitä papuja
1 tlk (285 g) valkoisia papuja
1 dl hapankaali
1-1 1/2 l kasvislientä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 ruukku lehtipersiljaa

Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja kuutio porkkanat. Pese ja viipaloi ohuelti fenkoli.

Kuullota öljyssä sipuleita, porkkanoita, fenkolia, chilihiutaleita ja tomaattipyreetä noin 5 minuuttia.

Lisää joukkoon kuutioitu kesäkurpitsa ja kuullota vielä pari minuuttia.

Pese lehtikaali, leikkaa kovat ruodit pois ja suikaloi lehdet. Lisää kattilaan lehtikaali, puolitetut vihreät pavut, huuhdellut säilykepavut, hapankaali ja kasvisliemi.

Keitä 30 minuuttia. Lisää tarvittaessa nestettä. Mausta suolalla ja pippurilla ja viimeistele persiljalla.
Tarjoa auringonkukansiemenpeston ja leivän kanssa.


Auringonkukansiemenpesto

1/2 ruukkua basilikaa
1/2 ruukkua lehtipersiljaa
1/2 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
1 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 rkl sitruunamehua

Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen ja soeuta tasaiseksi. Mausta sitruunamehulla.
Anna maustua 15 minuuttia.

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Kirjolohikeitto ja parmesanikerma (6 annosta)

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 porkkanaa
1 iso fenkoli
1 luomuappelsiinin kuori
1/2 appelsiinin mehua
2-3 rkl oliiviöljyä
7 dl kalalientä - tai kasvilientä
1 prk (400 g) tomaattimurskaa
600 g nahatonta kirjolohifileetä - tai quorn-kuutioita
1/2 dl oliiveja
1/2 ruukkua (lehti)persiljaa

Parmesaanikerma

150 g parmesaania
1 prk (200 g) ranskankermaa
1 tl sinappia
1/2 tl hunaja
1/4 tl suolaa


Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi porkkanat. Katkaise fenkolin kovat varret, leikkaa kanta pois ja viipaloi mukula ohuiksi suikaleiksi. Pese appelsiini ja raasta hedelmän ohut, oranssi kuori. Purista mehu.

Kuullota sipuleita, porkkanaa ja fenkolia öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää kalaliemi, tomaattimurska sekä appelsiinin kuoriraaste ja mehu. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 10-15 minuuttia, kunnes porkkanat ovat kypsiä.

Paloittele keiton kypsyessä kirjolohifilee kuutioiksi. Viipaloi oliivit ja hienonna persilja.
Valmista parmesaanikerma. Raasta parmesaani hienoksi raasteeksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Sammuta liesi ja lisää kalapalat kiehuvan kuumaan liemeen. Anna kypsyä pari minuuttia. Lisää keittoon lopuksi oliivit ja persiljasilppu. Tarjoa keitto parmesaanikerman ja leivän kera.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Harissa linssikeitto (Chochill)

Rakasta linssikeittoa, mutta Chocochilin kaikkien aikojen suosituin helppo linssikeitto ei ole ollut enää entisensä sen jälkeen, kun Rajahin currytahnaa ei ole enää saanut Suomesta. Nyt tein uuden version linssikeitosta, jonka maustoin harissalla ja ras el hanout -mausteseoksella ja tästä taisi tulla uusi arkiruokalempparini!
Jos pidät tulisemmasta keitosta, voit lisätä harissaa toisenkin ruokalusikallisen.

HARISSA-LINSSIKEITTO

noin 4 annosta
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sellerinvarsi
  • 1 porkkana
  • 2 dl kuivia punaisia linssejä
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 400 ml kookosmaitoa
  • noin 3 dl vettä
  • 1 rkl harissaa
  • 1 rkl ras el hanout -mausteseosta (esim. Santa Maria)
  • 1 limen mehu
  • 1 kasvisliemikuutio
  1. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Hienonna sellerinvarsi ja pilko porkkana ohuiksi paloiksi. Huuhtele ja valuta linssit.
  2. Kuumenna kattila, lisää sinne öljy, silputut sipulit, sellerit ja porkkanat. Kuullota muutaman minuutin ajan. Lisää sitten kattilaan linssit, tomaattimurska, kookosmaito ja vesi.
  3. Mausta harissalla ja ras el hanout -mausteseoksella. Lisää kattilaan vielä limen mehu ja kasvisliemikuutio ja keittele keskilämmöllä noin 15-20 minuuttia tai kunnes porkkanat ja linssit ovat kypsiä. Lisää kattilaan vettä tarvittaessa.
  4. Tarkista suola ja syö keitto esimerkiksi tuoreen leivän kanssa.

Kesäkurpitsa-fenkolikeitto

1 kiinteä kesäkurpitsa
1 fenkoli
2salottisipulia
1-2 rkl kookosöljyä
6 dl vähäsuolaista kasvislientä
1-2dl kookosmaitoa
meiramia
suolaa, pippuria

Pinnalle
pieniä
kanttarelleja
tuoretta minttua
korianteria

Paloittele kesäkurpitsa ja fenkoli. Hienonna sipulit. Kuullota aineksia muutama minuutti öljyssä.
Lisää kasvisliemi.

Omassa versiossani lisäsin vielä punaisia, halkaistuja linsseäjä (huuhdottuna), jotta keitosta tuli ruokaisampaa.

Anna keiton hautua hiljalleen parikymmentä minuuttia. Soseuta keitto ja kaada takaisin kattilaan, lisääkookosmaitoa ja mausta keitto suolalla, pippurilla ja meiramilla. Kiehauta.

Paista keiton pinnalle kourallinen  pieniä kantarelleja. Silppua annosten pinnalle tuoreyrttejä.

Harissa lohi-lehtikaalisalaatti ja tahinikastike

4 annosta valmistusaika 40 min

600 g lohta
1/2 dl harissatahnaa
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi
1 ps lehtikaalia
2 rkl öljyä
1/2 sitruunan mehu
1/2 tl suolaa
1 prk (400 g) voipapuja
1 applsiini
1 veriappelsiini
100 g fetajuustoa

Tahinikastike
1/2 dl tahinia
1/2 sitruunan mehu
1 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Nypi lohesta ruodot pois. Laita filee uunivuokaan leivinpaperin päälle. Mausta pinta suolalla ja pippurilla. Levitä harissatahna kauttaaltaan lohen päälle. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.

Pese lehtikaali ja leikkaa kova ruoti pois. Suikaloi ohueksi ja laita kulhoon. Lisää joukkoon öljy, sitruunamehu ja suola. Hiero lehtikaalia sormenpäillä pari minuuttia, jotta lehdet pehmenevät.

Huuhdo pavut. Poista appelsiinista kuoeret niin, ettei valkoista osaa jää ollenkaan. Leikkaa hedelmät viipaleiksi.

Tee kastike. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja soseuta tasainen kastike.

Laita lehtikaalia lautasten tai ison kulhon pohjalle. Asettel päälle papuja, appelsiiniviipaleet ja murustettua fetajuustoa. Riko haarukalla lohesta isoja paloja ja asettele salaatin päälle. Ripottele päälle tahinikastiketta ja tarjoa loppu kastike erikseen.

Punajuurihummus (6-8 annosta)

1 punajuuri
4 dl kikherneitä
3 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljy
1 valkosipulin kynsi
2 rkl tahinia
1 tljuustokuminaa
1/2 -1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
(vettä)

Keitä punajuuri kuorineen kypsäksi. Jäähdytä nopeasti kylmän veden alla, kuori ja leikkaa pienemmäksi.

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen, sekoita tasaiseksi massaksi. Ohenna tarvittaessa vedellä.
Tarkista maku.

Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Laita hummus kulhoon, tee lusikalla kolo ja valuta koloon oliiviöljyä.

Muhammara (lisuke esim. falafel-pyöryköille)

1 tlk paahdettuja kuorittuja paprikoita (465/360 g)
3 dl saksanpähkinöitä
1/2 dl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
1 tl paprikajauhetta
1/4 tl suolaa

Valuta paprikat. Paloittele pähkinät murskaksi leikkuulaudalla veitsellä. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi.




Tahinidippi

1 dl tahinia
1 dl vettä
1/2 sitruunan mehu (1/2 dl)
1/2 dl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
1/2 tl suolaa
1/2 tl hunajaa

Mittaa ainekset kulhoon. Kuori valkosipulinkynnet ja raasta ne joukkoon.
Sekoita tahnaksi ja tarkista maku. Siirrä tarjolle laakeaan astiaan.
Valuta pinnalle oliiviöljyä ja ripauta paprikajauhetta.

Munakoisotahna

2 munakoisoa
1 dl tahinia
1 sitruunan mehu (3/4 dl)
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa


Paahda kokonaisia munakoisoja 225 asteisessa uunissa grillivastusten alla 20-25. Käännä munakoisoja kerran tai pari. Kuoret saavat mustua. Nosta paahtuneet munakoisot jäähtymään.

Kuori munakoisot kulhoon ja paloittele muutamaan osaan. Lisää tahini, sitr.mehu, öljy ja suola. Soseurta sauvasekoittimella. Siirrä tarjolle ja lisää pinnalle mustapippuria ja lehtipersiljaa.

Mehevä uunilohi (4-6 annosta)

1 (700 g) kirjolohifilee
1/4 tl suolaa
1/2 tl sitruunapippuria
1 rkl sinappia
1 prk (2,5 dl) maustettua ruokakermaa Kippari tai Aura

Pinnalle
2 rkl tuoretta tilliä


Huuhdo filee kylmällä vedellä. Poista ruodot. Ripota fileen pinnalle nahattomalle puolelle suola ja pippuri ja sivele sinappi. Anna maustua hetkisen.

Nosta filee suunnilleen fileen kokoiseen uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kypsennä uunin ala-/keskiosassa 175 asteessa 20 minuuttia.

Ota vuoka pois uunista ja poista nahka vetämällä se pois pyrstöstä lähtien.

Kaada ruokakerma fileen päälle. Jatka kypsentämistä uunissa 20 min tai kunnes kypsä. Ripottele kalan pinnalle hienonnettua tilliä.

Vinkki: korvaa tilli esim. vuonankaalilla tai versoilla.

Mantelilohi

4 viipaletta lohta tai kirjolohta
2 tl soijaa
2 rkl limetti- tai sitruunamehua
tilkka öljyä
50 kuorimattomia manteleita

Pane lohiviipaleet voideltuun uunivuokaan. Sivele kalojen pinta öljyllä ja ja sitruunamehulla, ripottele päälle mausteet. Rouhi mantelit ja ripottele lohiviipalaiden päälle. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia lohiviipaleiden paksuuden mukaan.

Kana-sitruunapasta (polo limonella) -neljä annosta

400 g broilerin rintafileetä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 tl öljyä
1/2 rkl kurkumaa
ripaus cayennepippuria
2 tl raastettua inkivääriä
1 luomusitruunan kuori raastettuna
2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
1 dl ruokakermaa (10%)
1 dl vettä
1 kanafondikuutio
2 dl kreikkalaista jukurttia (6%)

Lisäksi
200 g täysjyväspagettia
tuoreita yrttejä kuten salviaa, basilikaa tai timjamia

Leikkaa fileet 5-6 osan. Hienonna sipulit. Paista broilerinpaloja öljyssä muutama minuutti. Lisää pannulle sipulit, kurkuma ja cayennepippuri ja jatka paistamista vielä pari minuuttia.

Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa vedessä..

Lisää muut raakaineet pannulle jogurttia lukuunottamatta. Anna kastikkeen porista pastan kypsymisen ajan eli noin 10 min. Lisää jogurttia ja kuumenna vielä kertaalleen.

Yhdistä valutettu pasta ja kana sitruunakastike. Viimeistele tuoreilla yrteillä.

Kuningatar-jogurttitorttu (Pirkka) -noin 12 palaa

Pohja

150g mrgariinia
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Täyte

1 tlk (400g) Pirkka Asidofilus Bifidus jogurttia
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa

Pinnalle

1 ps (200g )/4dl) Pirkka vadelmia
1/2 pussia (100g/2dl) Pirkka mustikoita
1/2 dl sokeria

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele reuna.
Sekoita pehmeä rasva ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Erota taikinasta 1 dl muruseosta tortun pinnalle ripoteltavaksi. Lisää munapohjataikinaan ja levitä taikina vuokaan.

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä pohjataikinan päälle.

Sekoita kohmeiset marjat ja sokeri keskenään ja ripottele jogurttitäytteen päälle.
Paista uunin alimmassa tasossa 200 asteessanoin 55 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt.

torstai 15. marraskuuta 2018

Intialainen pinaatti-tofucurry (Hanna Hurtta)

300 g   maustamatonta tofua
1 1/2    rkl öljyä
            suolaa
1/2 tl    juustokuminaa
1/2 tl    garam-masalaa
1/2 tl     cayenne-pippuria

Pinaatticurry

1 l  tuoretta pinaattia
1 1/2 dl kookosmaitoa
1/2 dl vettä 1/2 dl cashew pähkinöitä
1 rkl tuoretta inkivääriä
1 punainen chili
1 tomaatti
suolaa
1tl hunajaa
Lisäksi

1/2 dl kookosmaitoa tai cashew kermaa
ripaus garam-masalaa

Painele tofun pinta kuivaksi talouspaperilla ja leikkaa se peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi.
Levitä kuutiot talouspaperin väliin ja laita painon alle puoleksi tunniksi. Kuuuumenna öljy pannulla ja paista tofut rapeiksi. Mausta suolalla ym.

Mittaa tehosekoittimeen kaikki pinaatticurryn ainekset ja aja sileäksi. Kuumenna seos pannulla ja anna muhia miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon tofukuutiot. Tarjoile keitetyn riisn, kookosmaidon ja garam-masalan kanssa.

Mungdal, maustepiimä ja ghee

Kaikille ayurveda-opin mukaisille kehotyypeille sopivat risotto mung dal -pavut, josta kiireinen voi valmistaa itselleen vaikkapa termoslounaan mukaan otettavaksi.

(1 kourallinen kasviksia)
½ dl basmatiriisiä
½ dl mung dal -papuja (kuorittu, halkaistu mungpapu)
1 rkl gheetä (voiöljy eli kirkastettu voi)
½ tl kurkumaa
½ tl juustokuminan siemeniä (jeera)
½ tl korianterijauhetta
suolaa
4-5 dl vettä

1. (Pese, kuori ja pilko kasvikset)
2. Mittaa riisi ja mung dal kulhoon ja täytä se vedellä.
3. Mittaa mausteet kuppiin.
4. Huuhdo riisiseos huolellisesti väljässä vedessä. Vaihda vesi 4-5 kertaa tai kunnes se ei enää ole sameaa.
5. Kuumenna gheetä kattilassa, lisää juustokuminan siemenet ja hetken päästä muut mausteet.
6. Lisää valutettu riisiseos ja sekoita.
7. Lisää vesi ja keitä n. 25-30 minuuttia tai kunnes ainekset ovat täysin pehmeitä.
8. Valmiin risoton tulee olla puuromaista, ei kuivaa.

Voit käyttää edellisten lisäksi myös muita mausteita, kuten hiukan kardemummaa, kanelia, neilikkaa, inkivääriä, sarviapilaa, fenkolin siemeniä tai mausteyrttejä maun mukaan. Voit myös muunnella reseptiä lisäämällä joukkoon myös erilaisia tuoreita kasviksia tai juureksia.

Edellisen reseptin voi valmistaa kätevästi lounas­termok­seen. Valmista ruoka ohjeen mukaan, kun neste alkaa kiehua, kaada ruoka kattilasta kuumalla vedellä huuhdeltuun termokseen. Sulje termos ja ota ruoka mukaasi. Lounasaikaan mennessä ateria on kypsää ja vastavalmistettua.

Maustepiimä

1 dl rasvatonta piimää
1 dl vettä
paahdettuja juustokuminan (jeera) siemeniä
suolaa

Siemenseoksen valmistus:

Kuumenna paistinpannu kohtalaisen kuumaksi. Paahda kourallinen juustokuminan siemeniä kuivalla, rasvaamattomalla pannulla kellertävän ruskeaksi. Murskaa siemenet morttelissa tai kaulimen avulla leikkuulaudalla. Lisää joukkoon suolaa maun mukaan. Säilytä kannellisessa purkissa.

Piimäjuoman valmistus:

Mittaa lasiin puolet piimää ja puolet vettä. Ripottele päälle 1/3 tl paahdetuista juustokuminan siemenistä ja suolasta valmistettua seosta. Sekoita. Nautitaan aterioiden jälkeen tai iltapäivällä välipalana.

GHEE

500 g suolatonta voita

tarvitset paksupohjaisen kattilan, siivilän ja harsokankaan.

1. Sulata voi kattilassa.
2. Käännä levy minimilämmölle ja anna kiehua hitaasti 30-50 minuuttia levyn tehosta riippuen.

3. Hämmennä välillä pohjaa myöten. Vähitellen pinnalle alkaa muodostua vaahtoa ja maitoproteiinin, maitohapon ja laktoosin sisältävä sakka laskeutuu pohjalle voiöljyn (maitorasvan) erottuessa kirkkaaksi kullankeltaiseksi nesteeksi.

4. Ghee on valmista, kun kiehuminen/poreilu lakkaa ja öljy on täysin kirkasta. Varo keittämästä liikaa, ettei ghee ruskistu.
5. Aseta siivilään harsokangas tms ja suodata öljy puhtaaseen lasipurkkiin.
6. Gheetä voi säilyttää ilmatiiviissä astiassa huoneenlämmössä.


Välimeren uunikasvikset (6 annosta)

4 jauhoista perunaa
1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni munakoiso
1 punasipuli
1 paprika
200 g ruusukaalia
300 g terttutomaattia
3 rkl oliiviöljyä
200 g suuria valkoisia papuja (tölkki)
pari oksaa oreganoa
pari oksaa timjamia tai rosmariinia
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Pese perunat puhtaiksi ja leikkaa lohkoiksi, kuori sipuli ja lohko reiluiksi paloiksi. Puhdista ja suikaloi muut kasvikset paitsi tomaatit.
Öljyä kasvispalat ja levitä ne leivinpaperilla bvuoratulle uunipannulle, ripottele mausteet päälle.
Paista 20-30 min 200 asteessa ja tarjoa kalan tai kasvispihvien lisäkkeenä.

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Linssipata ja pinaattia

400 g keitettyjä punaisia linssejä
1 rkl voita tai gheetä
1 rkl öljyä
1 hienonnettu sipuli
3 cm:n pala inkivääriä
1/2 tl kuivattua chiliä
1 tl kurkumaa
1 kanelitanko
1/2 tl kardemumman siemeniä
1 tl juustokuminaa
1 tölkki tomaattia
1 dl kookosmaitoa
suolaa tuoretta korianteria

Lisäksi
250 g babypinaattia
öljyäja voita tai gheetä
suolaa muskottia
1 solo-valkosipuli

Huuhdo ja valutat linssit (ilmeisesti tarkoittaa purkkilinssejä).

Hienonna sipuli, inkivääri ja valkosipuli. Kuumenna rasvat paistokasarissa. Lisää sipuli, inkivääri,chili, kurkuma, kaardemumma, kaneli ja juustokumina.
Kuumenna sekoitellen pari minuuttia. Lisää tomaatit ja anna hautua kymmenisen minuuttia. Lisää linssit ja kookosmaito, mausta suolalla ja kuumenna. Silppua pinnalle tuoretta korianteria.

Kuumenna pinaattia varten voi-öljyseos pannulla. Lisää huhdotut pinaatit ja paista viitisen minuuttia viipaloidun valkosipulin kanssa. Mausta suolalla ja muskotilla. Tarjoa pinaatti linssipadan kanssa.

Avocado-lohipasta (neljälle)

nauhapastaa
2 kypsää avocadoa
200 g kylmäsavulohta
1 appelsiini
1 dl kermaa
1/2 rkl sweet chili-kastiketta
mustapippuria suolaa
1 dl pinjansiemeniä
parmesaania

viimeistelyyn rucolaa

Laita pastavesi kiehumaan.
Kuumenna iso paistinpannu. Paahda pannussa pinjansiemenet. Siirrä siemenet syrjään.
Pese appelsiini hyvin. Raasta siitä kuorta noin 1rkl. Purista mehua noin 2 rkl.
Suikaloi savulohi
Keitä pasta ohjeen mukaan.
Kiehauta kerma paistinpannussa. Lisää joukkoon appelsiininkuori ja mehu ja chilikastike. Anna kiehua hieman kokoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Halkaise ja kuori avocadot ja viipaloi hedelmäliha.
Valuta pasta. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Lisää lohi. Laita pastan päälle viipaloidut avocadot, paahdetut pinjansiemenet ja parmesaanilastut. Viimeistele halutessasi rucolan lehdillä.

Rusinakakut (noin 20 kpl)

1 1/2 dl juoksevaa margariinia
2 dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl inkivääriä
1/4 tl suolaa
2 dl rusinoita

Sekoita juoksevaan margariiniin sokeri, siirappi ja muna.

Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauha ja mausteet. Sekoita joukkoon myös rusinat.

Peitä kulho ja pane jääkaappiin. Kun taikina on jäähtynyt ja muuttunut kiinteäksi, muotoile siitä  pallosia. Älä laita leivonnaisia liian lähelle toisiaan, jotta ne mahtuvar laajenemaan.

Paita 200 asteessa uunin yläosassa 10-12 min ja siirrä sitten ritilälle.

Puolukkajäädyke (6 annosta)

2 dl pakastettuja puolukoita
1 l vaniljajäätelöä

Puolukkakastike
2dl puolukkahilloa
1dl vettä

Murskaa puolet hieman sulaneista puolukoista. Sekoita murskatut ja kokonaiset puolukat yhteen pehmeäksi sulaneen jäätelön kanssa. Painele seos kakkumuottiin tasaisesti. Anna jäätyä yön yli pakastimessa. Valmista kastike. Mittaa hillo ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Anna jäähtyä. Nosta jäädyke huoneenlämpöön 15 min ennen tarjoilua. Kumoa tarjoiluvadille ja valuta päälle puolukkakastikestta tai tarjoa kastike erikseen.

Suklaamuffinsit

Hannamari Rahkosen gluteenittomat muffinssit (6 kpl)

2 dl kaurajauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 kookospalmusokeria
75 sulatettua voita (voit korvata neitsytkookosöljyllä)
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl rouhittua sokeritonta suklaata

Sulata voi juoksevaksi. Rouhi suklaa pieniksi muruiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Riko sekaan munat ja ja lisää voi ja suklaarouhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Annostele taikinaa 3/4 muffinssivuoan vetoisuudesta.
Paista muffinsseja uunin keskitasossa 200 asteessa noi 8-10 minuutin ajan.


Amerikkalaiset suklaamuffinssit (12 kpl)

100 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
4 1/2 Semperin hienoa jauhoseosta
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
100 g tummaa suklaata rouhittuna

Sekoita pehmeä rasva ja, sokeri, munat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseksen joukkoon. Lisää lopuksi rouhittu suklaa. Jaa taikina vuokiin ja halutessasi ripottele suklaarouhetta muffinsien päälle.
Paista 200 asteessa noin 20-25 min


Guacamole

2 isoa kypsää avocadoa
1 limetti
1 pieni salaattikerä
1 pieni salaattisipuli
noin 1 cm:n pala chiliä
1/4-1/2 tl suolaa
2 rkl tuoretta korianteria

Halkaise acocado ja poista kivi. Soseuta hedelmäliha. Seoksen ei tarvitse olla ihan tasasita, vaan joukkoon saa jäädä sattumia.
Pusrista joukkoon limetimehua, jotta avocado ei tummu.
Kuori ja hienonna salottisipuli. Hienonna myös chili. Sekoita sipuli ja chili avocadon joukkoon.
Mausta seos suolalla ja korianterilla.